Mitä mietit, ihminen,
katsoessasi merelle?
Kuvaako se elämääsi;
aaltoja,
vuoroin nousuvesiä
ja laskuvesiä?
Vai onko meressä
kaipauksesi, ikäväsi?
Näetko meressä sen,
mitä haluaisit saavuttaa,
vapauden, ajattomuuden?

Minä katson merelle
ikävöiden, kaivaten.
Katson merelle,
elämääni..

Astuessaan
ulos ovestaan
vetää hän päähänsä naamarin,
sen joka hymyilee,
sen, joka ei tunne kipua.
Naamarin taakse kätkeytyy ihminen,
joka on haavoilla,
joka on kovin pelokas.
Hetken hän istuu,
ajattelee,
ja sitten..
kyyneleet sulattavat
naamarinsa,
patonsa murtuvat.

Illan tullen
jään kuunsiltaa katsomaan.
Sitä pitkin kuljen
ajatuksissani
kohti tuntematonta.
Sitä pitkin kulkiessani
en pelkää,
sillä silta on valaistu.
Kuu loistaa.
Täysikuu.

Aamun tullen silta häviää
tullakseen joskus uudelleen.
Mielestäni se ei häviä ikinä.

Väsyneenä ajattelin:
Anna käsi.
Yhdessä jaksetaan paremmin.
Iloissani ajattelin:
Anna käsi.
Riemuitaan yhdessä,
ja ilo on moninkertainen!
Peloissani ajattelin:
Anna käsi.
Ole vierelläni, turvanani.

Ystävyyttäkö tämäkin,
etäisyys,
vuoret välillämme.
Vuorten välissä olevat
kuilut.
Missä ne hetket,
yhteiset,
jolloin yhteistä olivat myös
ilot, surut, ja kaipaukset?

Vieläkö jossakin on tallella
sekin,
entinen ystävyys?