Valoa kaipaa ihmisen mieli.
Valoa, joka hitaasti,
hyvin hitaasti
vaihtuu yöksi, hämäräksi.
Lämpöä, sitäkin.
Ja aurinkoa.

Mieli mustana kuin
pimein yö.
Odottaa aamun sarastusta.

Jos hetken kulkisit tietäni
tuntisit
polkuni pimeyden
kokisit saman yksinäisyyden
tietäisit
mitä ovat kyyneleet
jotka ovat, mutta eivät tule.
Pelkäisit joka päivä horjahtavasi
ja toivoisit vain,
että niitä olisi, ihmisiä,
jotka ottaisivat kiinni.

Rakastan elämää,
syksyäkin,
märkää ja tuulista,
enkä päivääkään
vaihtaisi pois!
Kunpa voisin säilöä
tämän hyvän mielen,
jotta jaksaisin
ottaa vastaan
pitkän, pimeän talven!